Moni varmaankin miettii, kuinka pukeutua kauniisti, ja säilyttää oma persoonallinen pukeutumistyyli myös raskauden aikana. Tämä voi olla vaikea toteuttaa, ja siksi olemme täällä antamassa parhaat vinkkimme raskausajan pukeutumiseen. Jos laskettu aikasi on kesällä, olet onnekas, sillä sinun ei tarvitse miettiä talvipukeutumista, ja hankkia esimerkiksi toppatakkia, mikä mahtuisi ison raskausmahan, ja paksujen vatteiden kanssa yllesi, vaan voit keskittyä pelkkiin väljiin kesävaatteisiin.
Odottavia äitejä on kahdenlaisia, heitä jotka uusivat miltei koko vaatevarastonsa raskauden myötä, ja heitä, jotka yrittävät selvitä ostamatta ainuttakaan mammavaatetta. Molemmat tavat ovat varmasti ihan hyviä, mutta kuten yleensä, tässäkin asiassa kultainen keskitie taitaa olla paras vaihtoehto. Raskausajaksi kannattaa hankkia ainakin yhdet housut, jossa on se perinteinen mammavyötärö, eli venyvää kangasta oleva vyötärönauha, jonka saa pysymään mahan päällä, sillä se on todella paljon miellyttävämpi, kuin normaaleissa housuissa, jotka eivät luultavasti tule mahtumaan jalkaasi muutenkaan. Esimerkiksi H&M myy edullisesti äityisvaatteita, joille on oma MAMA-mallisto.
Housujen lisäksi kannattaa hankkia pitkiä toppeja, jotka ovat todella käteviä raskausvatsan kanssa. Niiden avulla voit luultavasti käyttää monia vanhoista vaatteistasi, kunhan laitat vain pitkän topin paidan alle, ja kukaan ei huomaa, että paita on hieman liian lyhyt. Jos hankit esimerkiksi mekkoja raskausajalle, kannattaa ostaa väljiä mekkoja ennemmin kuin tyköistuvia, sillä niitä voit käyttää raskausajan jälkeenkin. Tarkoitukseen sopivia mekkoja voi toki löytyä jo valmiiksi vaatekaapistasikin.
Raskauden aikana jaloille kohdistuu suurta painetta, joten hyvät kengät ovat todella tarpeen. Kannattaa valita kengät, jotka eivät ole liian pienet tai puristavat mistään kohtaa, sillä raskauden, ja helteen yhdistelmänä jalat turpoavat aika lailla. Lisää vinkkejä raskausajan pukeutumiseen voit lukea esimerkiksi Iltalehden sivuilta.