Suomalaisen lastevaatemerkin, Mainio:n vaatteita on nähty Hollywood-julkkisten lasten päällä. Kotimainen merkki siintää mainetta ulkomailla saakka. Mikä on merkin suosion salaisuus? Siihen perehdymme nyt.
Mainio on suomalainen lastenvaatemerkki, joka syntyi ideasta tehdä rentoja ja nykyaikaisia lastenvaatteita. Suomessa on aivan liian vähän, pääasiassa lasten vaatteisiin keskittyviä brändejä. Mainio on yksi niistä, ja se onkin onnistunut tehtävässään poikkeuksellisen hyvin. Merkin vaatteet eivät ole liian kalliita, ja ne sopivat loistavasti arkikäyttöön lapsille. Suurin osa Mainion vaatteista, sopii käytettäväksi täysin ympäri vuoden. Ne ovat siis erittäin monikäyttöisiä. Käytännölliset vaatteet ovat jotain, mitä lapsiperheet ehdottomasti kaipaavat. Lastenvaatteiden lisäksi, Mainiolla on myynnissä myös joitakin aikuisten vaatteita.
Miksi Mainio on niin mainio?
Mainio tuottaa vaatteensa hyvässä hengessä, tehtaissa jotka on tarkkaan valvottuja. Lisäksi Mainion vaatteista tulevista tuotoista, 2 % menee siihen, että Intialaisen vaatetehtaan yhteisön parantamiseen. Mainion vaatteet tehdään kestävistä materiaaleista, mutta edulliseen hintaan. Niiden kuviot ovat ajattomia, joten Mainio merkin vaatteet kestävät loistavasti aikaa. Eivät ainoastaan todella erinomaisen laatunsa puolesta, vaan myös sen vuoksi, että kuviot vaatteissa ovat ajattomia, ja sopivat lähestulkoon mihin tahansa vuoteen. Mainion mainiot vaatteet, eivät helposti mene pois muodista, vaikka ovat aivan supertrendikkäitä juuri nyt. Ehkä niistä tekee todella trendikkäitä juuri se, että vaatteiden kuviot ovat niin yksinkertaisia, mutta niissä kaikissa on kuitenkin jokin selkeä juju. Ei näistä vaatteista ehdottomasti ideaa puutu, sen voi sanoa. Ei siis ihme, että julkkisäidit ovat hulluina Mainion vaatteisiin, ja pukevat lapsiansa niihin kilpaa.
Jos sinäkin himoitset näitä mainioita Mainio-vaatteita, niitä voi ostaa esimerkiksi Mainion verkkokaupasta, sekä muutamista muista nettikaupoista. Myös lastenvaatekaupat, kuten Punavuoren Peikko, myyvät mainion vaatteita. Verkkokaupoista niitä löytää muun muassa, Noomi-verkkokaupasta, Lilla Company -sivustolta,