Myös vaatteet tarvitsevat hyvää huolenpitoa, ja siksi onkin tärkeää perehtyä niiden hoito-ohjeisiin. Esimerkiksi vääränlainen pesutapa saattaa vahingoittaa vaatetta ja voi tehdä jopa vaatteesta käyttökelvottoman. Jokaisen vaatteen sisästä löytyy aina hoito – sekä pesuohjeet, sekä nettiä tutkimalla voi löytää vaikka minkälaisia hoito-ohjeita. Ohjeita noudattamalla vaatteet pysyvät hyvinä ja niitä ei tarvitse kokoajan ostaa uusia. Listasimme muutamia asioita joita kannattaa muistaa vaatteita huoltaessa.
Kuinka usein vaatteita saa pestä?
Vaatteiden pesuväli riippuu täysin vaatteesta, koska jotkut vaatteet eivät likaannu samallalailla kuin toiset. Jotkut vaatteet saattavat joutua pesukoneeseen aivan liian usein, vaikka se ei olisi tarpeellista ja toiset puolestaan aivan liian harvoin.
Kaikki valkoinen ja silkkinen likaantuu nopeasti, ja siksi tälläiset vaatteet tulisi pestä jokaisen käyttökerran jälkeen. Uima-asut kuuluvat myös siihen kategoriaan, jotka täytyy pestä kun niitä on kerran käytetty. Tähän listaan kuuluu lisäksi trikoot, T-paidat, topit sekä alusvaatteet.
Rintaliivit jäävät monilta pesemättä niin usein kuin olisi tarpeen. Rintaliivit tulisi pelata tulisi pestä 3-4 käyttökerran jälkeen, riippuen tietenkin tilanteesta. Farkut on sopiva pestä myös harvemmin, sillä ne eivät likaannu aivan niin helposti kuin muut vaatteet. Farkkujen sopiva sopiva pesuväli on 4-5 käyttökertaa. Farkut ovat myös hyvä pestä nurinpäin sillä tällöin pesu kuluttaa niitä vähemmän ja ne pysyvät parempana pidempään.
Takit täytyy myös pestä, vaikka lika siinä ei paljoa näkyisikään. Nahka – ja mokkatakit tulee pestä vähintään kerran kauden aikana, ja villakangastakit voi pestä 1-2 kertaa. Myös hatut, käsineet ja huivit on hyvä pestä säännöllisin väliajoin, noin 3-5 kertaa kauden aikana, sillä ne likaantuvat arjen asioissa enemmän kuin voisimme kuvitellakkaan.
Oikeanlainen pesu pitää vaatteet kunnossa
Pyykinpesu saattaa olla monimutkaista aluksi, mutta sen oppii myös vain tekemällä. Ensin on tärkeää lajitella pyykit. Vaatteet lajitellaan ensin värin mukaan, eli katsotaan onko vaate tumma, vaalea vai valkoinen. Kun värit ovat lajiteltu, katsotaan kunkin vaatteen pesumenetelmät sekä sopivat pesuasteet. On myös hyvä lajitella vaatteet likaisuuden mukaan, ja pestä hyvin likaiset vaatteet erillään.
Ennen pesua on hyvä tarkistaa taskut, avata napit, sulkea vetoketjut, hakaset ja esimerkiksi myös poistaa kaikista vaikeimmat tahrat jo ennen pesua. Kun pesukonen ohjelma on valmis ja pyykit ovat puhtaita, enää on vain jäljellä vaatteiden oikominen sekä kuivamaan ripustaminen.