Marimekko – Suomen tunnetuimmat kuosit!

Marimekon vaatteet ja kankaat ovat varmasti tuttuja lähes kaikille suomalaisille, sillä niitä tulee vastaan niin katukuvassa kuin mediassakin. Kyseessä on kuitenkin Suomen menestynein vaateyritys ja esimerkiksi Marimekon Unikko-kuosi on saanut näkyvyyttä jo vuosien ajan. Unikko ei suinkaan ole ainoa Marimekon menestynyt design, ja tällä kertaa ajattelimmekin listata muutaman suosikkimme Marimekolta.

 

 

Marimekko Kevät 2016marimekkospring

 

Pariisin muotiviikoilla nähtiin Marimekon tämän kevään mallistoa, ja mukana oli tuttua tyyliä uusilla väreillä sekä hieman rohkeampiakin suunnitteluja. Etenkin suuret pallokuviot huokuvat Marimekon klassista tyyliä ja raitapaidoista näkyi keväisempiä versioita kirkaammissa väreissä, tosin mustavalkoiset vaatteet olivat myös näkyvästi esillä. Tämän kevään mallistosta ei kuitenkaan moni design herättänyt samanlaisia tunteita kuin Marimekon klassikot.

 

 

 

Marimekon klassikot

 

marimekkounikko

Klassikoista ei voi puhua mainitsematta Unikko-kuosia. Suunnittelija Maija Isolan luomus syntyi jo vuonna 1964, mutta kuosi näkyy vahvana Marimekon tuotteissa vielä tänäkin päivänä. Unikon synnystä liikkuu hauska tarina, sillä Marimekon perustaja Armi Ratia ei juuri välittänyt kukkakuoseista ja pyysikin Isolaa suunnittelemaan mitä tahansa muuta, mutta ei kukkakuvioita. Isola kuitenkin pisti vastaan ja jatkoi työskentelyä Unikko-kuvion parissa.
Kun kuosi sitten vihdoin oli valmis, Ratia hyväksyi sen ja hyvä niin, sillä nyt Unikko on tunnettu jopa maailman laajuisesti ja se on varmasti yksi syy, miksi Marimekko on menestynyt näinkin hyvin vuosien kuluessa. Tämä design koristaa vaatteiden lisäksi myös vuodevaatteita, astioita, sateenvarjoja, kännykänkuoria ja televisioitakin.

ruutuunikko

 

Yllä klassinen versio Unikko-kuviosta, mutta oikealla näkyy uudempi versio Ruutu-Unikko, joka ei kuitenkaan ole ollut kaikkien mieleen. Toiset taas sanovat, että vanhojen kuosien tuunaus on kannattava riski!

 

 

 

marimekkolaukkuMarimekon Urbaani-olkalaukku on Ristomatti Ratian suunnittelema unisex laukku ja henkilökohtaisesti laskemme sen yhdeksi Marimekon klassikoista. Käytännöllinen, mutta tyylikäs laukku löytyy monissa väreissä.

 

 

 

 

 

 

Marimekon kankaat ja astiatkauniskaurismuki

Olemme valinneet kaksi suosikkiamme Marimekon uusista tyyleistä, jotka näkyvät mm. astioissa ja kankaissa. Ensimmäinen niistä on Kaunis Kauris ja tässä hellyyttävässä kuosissa seikkailee suloinen kauris sinisen sävyisessä metsässä. Teresa Moorhouse suunnitteli kuosin vuonna 2012, ja heti ilmestymisvuotenaan Kaunis Kauris keräsi design-palkintoja ympäri maailmaa.

 

siirtolapuutarhamarimekko

 

 

 

 

 

Siirtolapuutarha syntyi vuonna 2009 Maija Louekarin ansiosta ja tämä värikäs kangas on hyvin nostalginen. Yksityiskohtaiset kuviot ovat näyttäviä ja ne tulevat erinomaisesti esille etenkin suuremmissa tuotteissa, kuten kankaissa, verhoissa ja pöytäliinoissa.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.