Jokaiselle tulee varmasti joskus eteen se kuuluisa vaatekriisi. Se saattaa tulla töihin mentäessä, tai jopa jos lähtee vaikkapa salille. Tuntuu etteivät mitkään vaatteet sovi yhteen ja mikään ei tunnu hyvältä päällä. Parasta tietenkin olisi, jos tälläisiltä ongelmilta pystyttäisiin välttymään ja siksi vaatekaapin suunnittelu on yllättävän tärkeää.
Karsi kaikki turha pois
Paras nyrkkisääntö on se, että mitään vaatetta ei kannata säilyttää jos sitä ei ole käyttänyt pitkään aikaan, tai se ei aiheuta sinulle minkäänlaisia tunteita. Seuraavanlaisia juttuja on hyvä miettiä kun alkaa karsimaan sitä oman vaatekaapin sisältöä:
- Rikkinäiset ja tahraiset vaatteet kannattaa heittää suosiolla roskiin, koska niitä ei kannata enää edes käyttää. Ne antavat helposti kantajalleen suttuisen ulkomuodon ja epäsiistin olemuksen.
- Myös liian suuret ja pieneksi jääneet vaatteet kannattaa kierrättää. Pieneksi jääneet motivaatiofarkut saattavat odottaa vuosia vaatekaapissa sitä, että olet tavoittanut sen saman vaatekoon kun olit muutamia vuosia sitten. Mikäli näissä farkuissa ei ole mitään tunnearvoa, ei niitä kannata säästää. Tavallisesti liian pienet vaatteet aiheuttavat vain masennusta siitä, etteivät ne enää mahdu.
- Jos löydät vaatekaapistasi tuunauskelpoisia vaatteita, ne kannattaa ehdottomasti säästää. Pienet muutokset siihen tylsään T-paitaan saattavat tuoda sinulle täysin uuden vaatekappaleen kaappiisi, ja täysin ilmaiseksi.
Kun vaatekaapin inventaario on valmis, kannattaa alkaa miettimään minkälaisia vaatekappaleita se tarvitsee. Ennen shoppailureissua kannattaa laatia itselleen lista, koska tällöin välttyy heräteostoksilta. Erilaisien inspiraatiosivustojen ja blogien selaaminen kannattaa, koska näin voi löytää helposti mieleisiä asukokonaisuuksia, joiden avulla on helppo lähteä rakentamaan juuri sitä unelmien vaatekaappia.
- Erilaisiin housuihin/farkkuihin on hyvä panostaa. Eriväriset ja erimalliset alaosat saavat asuun uutta ilmettä, ja yläosaksi sopii helposti joku yksinkertainen ja yksivärinen paita.
- Perusvaatteita ei voi ikinä olla liikaa, koska niitä voi yhdistellä sekä ala – että yläosien kanssa. Jos vaatekaapistasi puuttuu esimerkiksi perusmustat housut, hame, tai vaikka toppi, ne kannattaa hankkia kiireesti.
- Neuletakit ja jakut suositellaan myös pitämään mielessä, koska ne saavat asuihin uutta ilmettä ja pitävät lämpimänä. Mikäli haluaa virallisemman asun, jakun yhdistäminen yksinkertaiseen asuun saa yleisilmeen heti muuttumaan.
- Juhlavaatteet ovat vaikea hankkia siinä mielessä, koska jokainen haluaa varmasti pukeutua jokaiseen juhlaan eri tavalla. Jos siis haluaa olla säästeliäs, on kannattavaa ostaa mahdollisimman yksinkertainen mekko joihin pystyy yhdistellä erilaisia koruja ja asusteita, mikä tekee asukokonaisuudesta aina erilaisen.
- Jokainen nainen haluaisi varmasti omistaa monia upeita kenkäpareja, mutta niitäkin on hyvä hankkia maltillisesti. Kun valitset itsellesi kenkiä, on tärkeää miettiä asioita läpi ennen ostopäätöstä. Tärkein on varmasti se, että mihin käyttöön kengät tulevat. Mikäli kengät ovat arkikäyttöön, on hyvä miettiä kenkien väriä ja laatua. Kenkien laatuun kannattaa panostaa, koska joitakin kenkiä on mahdollista käyttää sitten jopa monia vuosia. Väri on tärkeää siltä kannalta, että kenkien yhdistäminen jokaiseen asukokonaisuuteen on helppoa.
Näitä vinkkejä noudattamalla pääsee välttymään vaatekriiseiltä ja vaatekaapin saa taas loistamaan!