Jokainen ihminen näkee muodin eri tavalla, ja se myös merkitsee eri asioita eri ihmisille. Mitä ikinä se onkin, voi olla varma, että kaikilla ihmisillä on jonkinlainen mielipide, ei välttämättä kovin vahva, mutta ainakin jonkinlainen mielipide muodista. Mielipiteen muodostuminen on nyky-yhteiskunnassa, lähes välttämätöntä, sillä muoti on joka puolella, osa elämää monilla tavoin. Vaikka muoti ei sinällään kiinnostaisikaan, siihen törmää aivan välttämättä, joka päivä. Toisille muoti on elämää suurempi juttu, ja toisille ei mitään, tai niin he ainakin väittävät. Tosi asiassa muoti on kaikille jossain määrin tärkeää, eikä sitä käy kiistäminen. Jo silloin, kun valitset kaupassa, otatko yhden vai toisenlaisen paidan, muoti on osa elämääsi. Joku jossain on suunnitellut senkin paidan, jonka sinä kannat kotiin kaupasta, siitä huolimatta, pidätkö sitä tärkeänä, vai et.
Oma tyyli juontaa juurensa jostakin, ja vaikka sen olemassaolon kieltäisi, tyyli on aina olemassa. Se voi muodostua lähes mistä tahansa vaatteista, tai olla tarkoin mietitty. Omasta mielestäni pukeutumistyyli on jotain, jolla ilmaistaan itseään, ja koen ihmiset, jotka eivät ole millään tavalla kiinnostuneita omasta pukeutumistyylistään, jollain tavalla häiritseviksi. Ylipäätään se, että et huolehdi itsestäsi, ja näytä persoonallisuuttasi ulospäin pukeutumisella, kertoo siitä, että et ole kiinnostunut siitä, millainen olet, ja millaisen ensivaikutelman haluat antaa ihmisille, jotka tapaavat sinut ensi kerran. Ensivaikutelma on niin monella tapaa tärkeä, ja vaatteet ovat suuri osa sitä, ulkonäkö kokonaisuudessaan. Monet ihmiset muistavat ensivaikutelman vielä vuosienkin päästä, minkä vuoksi se on niin tärkeä. Jos onnistut tekemään hyvän ensivaikutelman, se voi kantaa pitkälle. Muista aamulla kun päätät mitä laitat yllesi, että vaate, asukokonaisuus on aina viesti. Halusit tai et, asusi kertoo sinusta jotakin. Se, miltä näytät, kertoo jotakin sinusta jo ennen, kuin avaat suusi. Viesti riippuu vastaanottajasta, mutta se on samalla käyntikorttisi. Tämä kannattaa pitää mielessä, esimerkiksi työhaastatteluun mennessä.
Muoti on trendejä, jotka menevät ohi muutamassa kuukaudessa, tai korkeintaan muutamassa vuodessa, mutta tyyli säilyy. Jos sinulla on vahva näkemys siitä, millaisia vaatteita haluat käyttää, ja miltä näyttää, se kantaa jo pitkälle trendien viidakossa. Hyvän perustyylin omaavana on helppo ymmärtää, mitä vaatteita tulee käyttämään pitkään, ja silti voi tehdä pienillä yksityiskohdilla ja muutoksilla, tyylistään hyvin ajankohtaisen. Jotta näyttäisit aina trendikkäältä, luo vahva pohja tyylillesi, itselle sopivilla ja hyvin istuvilla perusvaatteilla. Sen, mikä on sinulle perusvaate, määrität sinä itse. Jollekin toiselle se on mustat puvun housut ja jakku, toiselle raitapaita ja farkut, tai vaikka kukkamekko. Perusvaatteille ei ole yksiselitteistä määritelmää, vaan ne ovat yksinkertaisesti niitä vaatteita, joiden ympärille oma vaatevarasto rakennetaan. Perusvaatteet ovat ennen kaikkea tyylin kulmakiviä, enemmän kuin mitään muuta. Mikäli mielit rakentaa persoonallisen tyylin, etsi oma juttusi, ja keskity siihen. Jo perusvaatteisiin kannattaa hankkia jotakin persoonallista, jotakin joka sopii juuri sinulle, ja palvelee käyttötarkoitustaan täydellisesti.
Oma pukeutuminen on hyvin henkilökohtainen asia, mutta joskus saattaa auttaa, että joku toinen auttaa oman tyylin rakentamisessa, mikäli se tuntuu vaikealta. Toki on tärkeää ottaa omat mielipiteet huomioon, mutta entä silloin, jos niitä ei ole? Tyylikonsultti tai stylisti voi auttaa etsimään sinulle sopivia vaatteita, erilaisten leikkausten ja mallien kautta. Siten omakin tyyli voi kehittyä, ja voi alkaa itse löytämään omaa silmää miellyttäviä vaatteita. Vaikka tyyli onkin yleensä melko sisäsyntyinen juttu, ja sitä ei voi ostaa rahalla tai merkkituotteilla, voi paremmaksi pukeutujaksi aina opetella. Rakentamalla oman tyylin helppojen perusvaattteiden ympärille, ja yhdistelemällä niihin erilaisia juttuja, voi kokeilemalla löytää, mikä sopii itselle, ja mitä nykyisistä trendeistä kannattaa adoptoida omaan pukeutumiseen. Jos oma tyylisi on pahemman kerran hukassa, mikä voi olla hieman vaikeakin asia myöntää, kannattaa sille antaa enemmän huomiota ja rakkautta, jota se selvästi kaipaa. Vertaa omaa tyyliäsi yleisesti tunnettuihin, erilaisiin pukeutumistyyleihin ja katso, mitä se niistä eniten muistuttaa. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että sinun tulisi sokeasti alkaa noudattaa tietynlaista valmista tyyliä, omassa pukeutumisessa. Se toimii yksinkertaisesti mallina ja inspiraationa sille, millaiseksi haluat omaa tyyliä kehittää. Totta kai, se voi toimia myös täysin päinvastaisella tavalla, eli auttaa sinua ymmärtämään, miten et ainakaan halua pukeutua. Joka tapauksessa, oman tyylin vertaaminen muihin, toimii oivallisena työkaluna oman tyylin rakentamiselle.
Inspiraatiota jokapäiväiseen pukeutumiseen, voi hakea esimerkiksi muotiblogeista, Pinterest-kuvapalvelusta, lehdistä, vaatekauppojen näyteikkunoista, katukuvasta, tai melkein mistä tahansa muualta. Todellisuudessa kaikki mitä näemme julkkisten, ystävien, ja ohikulkijoiden ympärillä, vaikuttavat pukeutumiseemme, samoin kuin se, mitä on kauppojen hyllyillä, eikä inspiraation hakemisessa, tiedostaenkaan, ole mitään vikaa. Tuskin kukaan voi sanoa, että oma tyyli olisi syntynyt täysin ilman kenenkään muun vaikutteita, tai jos sanoo, ei se ole totta. Tiedostit sen tai et, ympäristö vaikuttaa olennaisesti siihen, mitä puet päällesi.