Kun kesä pian koittaa, niin koittaa myös hääkausi. Kuinka monella ystävistäsi tai sukulaisistasi on tänä kesänä häät? Arvaan, että vähintään yhdellä. Sen jälkeen kun onnellisuus siitä, että pian pääsee maistamaan hääkakkua jos toistakin, hälvenee, niin tilalle tulee kauhunsekaiset ajatukset siitä, mitä pukisikaan päälle. Etenkin jos tiedossa on enemmän kuin yhdet häät, niin vaatekriisin ainekset ovat koossa. Sivustomme täydellinen häävaate-opas on täällä juuri sen vuoksi, että häihin pukeutuminen ei tuota päänvaivaa ainoastaan morsiamelle, vaan myös häävieraille.
Hääpukeutumisen etiketti
- Häihin ei ole perinteen mukaan ole sopivaa pukeutua kokonaan valkoiseen, mustaan, tai punaiseen asuun. Valkoinen näistä on ehdottomasti epäsovin valinta, mutta kannattaa välttää mielellään kaikkia.
- Häihin naisen ei ole myöskään sopivaa pukeutua pitkään mekkoon, etenkään silloin, jos hääjuhla alkaa ennen kello 18:ta, mutta nykyisin yleistyneet maksimekot lienevät olevan sallittu valinta myös päivähäihin.
- Hienommissa häissä myös päähineet, ovat todella yleisiä, ja niitä voi naiset pitää päässä koko häiden ajan. Nykyajan versio on näyttävät hiuspannat, tai hiuskoristeet
- Nykyaikana kukaan ei luultavasti seuraa perinteitä millin tarkasti, joten tummaan, tai punaiseen mekkoon pukeutuminenkin on täysin sallittua, kunhan yhdistää niihin jotakin muutakin väriä, esimerkiksi neutraalin sävyisen laukun punaiseen mekkoon, tai värikkään laukun mustaan asuun.
Mikäli et sääntöjen vanhuudesta huolimatta halua rikkoa mitään etikettiä, pukeudu polvipituiseen neutraalinväriseen mekkoon, ihonvärisiin (tarpeeksi ohuisiin) sukkahousuihin, avokkaisiin, sekä juhlavaan hattuun. Kukkakuosit, ja kesäiset sävyt ovat myös aina varma valinta häihin.